Edistystä olotilassani on tapahtunut huimasti viimeisen
kuukauden aikana. On jopa useita päiviä, etten itke tai ahdistu. Jossain
vaiheessa jo menetin uskoni, että tulisi sellaisia päiviä. Olen huomannut, että
kelpaan muille. Kelpaan itselleni. En enää mistään hinnasta palaisi tämän
Miehen luokse. En jaksaisi enää kilpailla, yrittää pärjätä ja kelvata. Nyt voin
olla oma itseni.
Olen kuitenkin edelleen surullinen. En enää siksi, etten ole
Miehen kanssa. Olen surullinen siksi, että kuvitelmani tästä Miehestä ovat
särkyneet. Ne osoittautuivat valheiksi. Meidän rakkaus osoittautui valheeksi.
Se on surullista. On surullista, että uskoin, toivoin ja rakastin. On
surullista, että elämän keveys ja naiivisuus on tuhottu.
”Kaukaa näen kaiken paremmin, tän valheen, jota läheltä
todeksi luulin. En vastaa enää, vaikka anteeksi antaisin…”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti