Olen kärsinyt vuoden. Itkenyt joka päivä, joka yö. Ollut masentunut ja ahdistunut. Pelännyt tulevaa. Miettinyt miten voisin päättää tämän kaiken jättämättä ketään pulaan. Olen satuttanut itseäni, koska fyysinen kipu on tarjonnut lyhyen tauon henkisestä kivusta. Olen kärsinyt paniikkikohtauksista, unettomuudesta ja painajaisista. Olen juossut psykiatrin ja terapeutin luona. Samaanaikaan olen pyrkinyt pitämään kulissit pystyssä.
Miksi? Koska olin toinen nainen. Maistoin omaa lääkettäni ja minua petettiin. Jätettiin. En enää voi luottaa mihinkään tai kehenkään. En enää voi elää ilman kipua. Tämä blogi on vain yksi monista yrityksistäni päästä kiinni takaisin elämään. Olla kokematta edes hetki kipua; noita hetkiä päin elän. Jollain tavalla haluan vielä uskoa, että kaikesta seuraa jotain hyvää… siispä koen, että tämä kärsimys on osunut elämän polulleni syystä. Jotta voisin oppia, vahvistua ja viisastua. Näin ajattelen siis hyvinä päivinä :)
Kirjoitan kaiken tajunnanvirrastani. Kielioppivirheitä riittää ja tämän tarinan voisi kertoa myös siten, että sen elokuvaversio olisi Hollywoodin ykköshitti. Mutta en vain jaksa keskittyä esitystapaan. Haluan saada pahaaoloani pois, kenties toimia varoittavana esimerkkinä ja kertoa omista toimivista keinoistani helpottaa pahaa oloa, katkeruutta, surua, pelkoa ja tuskaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti