Miksi en enää halua

Tänään harmittelin, ettei Mies taaskaan ole paljoa minusta ollut kiinnostunut. Hänellä on tällä hetkellä muuta. Mietin miksi asiaa oikein murehdin, koska en halua häntä enää. En halua Miestä enää miljoonasta eri syystä.

Tärkeimpänä nousee mieleen:

1.      En halua olla kenenkään kakkosvalinta. Tiedän kelpaavani monelle ihan ykkösvalinnaksikin! Kerrassaan karmeaa elämää odotella, josko joskus voitaisiin olla yhdessä.

2.      Mies on alkoholisti. Hän voi hukuttaa murheensa pulloon, mutta valitettavasti ihmiset hänen ympärillään kyllä muistavat hänen tekonsa humalassa. Halua ei vain löydy lopettaa ja vaikka löytyisikin, niin mahdollisuudet selvään elämään ovat todella vähäiset.

3.      Mies on niin käsittämättömän itsekäs! Kaikkihan me ollaan jollain tavalla itsekkäitä ja niin pitääkin, mutta tässä on kyse jostain ihan eritason itsekkyydestä. Tämä Mies on mielestään maailman kuningas ja aurinko pyörii tämän ihme-pojan ympärillä :) Raskas polku läheisille.

Ja en kaipaa hänen pettämistään… ylläripylläri. Mutta en myöskään kaipaa sitten yhtään hänen äkkipikaisuuttaan, ilkeyttään, itsekkyyttään, etäisyyttään tai toisaalta hänen tapaansa kahlita. En kaipaa epäselvyyttä. Hänen kanssaan jouduin pelkäämään hänen suuttumistaan. Joskus jopa lamaannuin kun hän hermostui. Minulla kesti kauan toipua hänen vihanpuuskistaan. Aloin ennakoimaan ja pelkäämään liikkeitäni.

Tuntuu oudolta kun siitä pikkuhiljaa vapautuu, ihan yhtä tiedostamatta kuin siihen kiipeliin aikoinaan joutuikin. Mikä vapauden tunne tämä onkaan… kaiken surun, ahdistuksen ja pelon seassa tuntuu välillä myös vapaalta, vapaalta siitä samasta surusta, ahdistuksesta ja pelosta. Mieshän toi nuo asiat elämääni parisuhteiden vuoristoradalla. Saisi nyt vain viedä ne poiskin.